perjantai 18. kesäkuuta 2010

Ohi on!

Tänään sitten monen luku-urakka on ohi! Itse olin ihan varma, että Helsingin oikiksen pääsykoe olisi ollut jo toissa päivänä eli kaksi päivää olen jännittänyt muutaman tutun pyrkijän puolesta. Ihan mielenkiinnolla haluan myös itse päästä näkemään pääsykokeen tehtävät, kun itsekin niitä tein valmennuskurssilaisille. :)

Aika nostalginen fiilis oli kyllä, kun kävelin eilen luonaalle Portsun ohi.. Vasta vähän aikaa sitten olen itse ollut tekemässä sitä koetta ja pakko sanoa, että koetta edeltävät tunnit eivät olleet mitenkään kivoja - ei tosin kyllä kokeen jälkeisetkään tunnit! Olin nimittäin tuolloin aika täysin varma, etten mitenkään tulisi saamaan tarpeeksi pisteitä ja sen takia aika huonolla fiiliksellä. Ikinä ei kuitenkaan voi tietää, itsekin lopulta pääsin reilusti läpi eli jos on kokeen jälkeen masentunut fiilis, niin ei silti kannata menettää kaikkea toivoa vielä tässä vaiheessa!

Toivottavasti nyt kaikki hakijat ovat rentoutuneet eilisissä pääsykoebileissä! Allekirjoittanutkin meinasi tulla sinne, mutta alkoi olemaan jo huonovointinen päiviä jatkuneen väsymyksen takia! Ehkäpä sitä viikonloppuna saisi nukuttua tarpeeksi.. :) 

Miten teidän lukijoiden pääsykokeet ovat menneet? :)

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Sydney it is!


Huoh! Tuttuni havahtui viikonloppuna varoittamaan hyvinkin voimakkaasti, että jos haluaa viettää joulua ja uutta vuotta Sydneyssa, niin nyt on aivan viimeiset hetket käsillä hostellivarausten suhteen. Oli muuten aivan oikeassa!

Olisihan se pitänyt arvata, että Sydney täyttyy tuolloin ihmisistä - olen minäkin "tiennyt" jo monta vuotta, että Sydneyssa uusi vuosi on ilmeisen suuri juttu. No, tehokkaan brittituttuni avulla löysimme kuin löysimmekin hostellin, jonka viimeiset paikat saimme. Pientä jännitystä tähän tosin tuo se, että käyttäessämme hostelworld-sivustoa, niin se sanoo sänkypaikkamääräksi toisen luvun kuin hostellin oma sivu... No, joka tapauksessa hostelli on veloittanut luottokortilta jo deposit-maksun eli asia lienee kunnossa... :D

Eli siis summa summarum, mitä ilmeisemmin tänä vuonna vietetään joulua ja uutta vuotta hiekkarannalla Sydneyssa!

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Should I stay or should I go…

Pieni keskustelu vanhempien kanssa…

N: hei äiti, mä oon ajatellut lähteä Australiaan talvella.. Mun yks tuttu menee sinne myös.
Ä: joo, no mene ehdottomasti! Nuorena on aikaa matkustella. Voin myös tukea rahallisesti sitä.
I: tai sit mikset menisi yksin?

N: WTF?!

Omat vanhempani tuntien olin odottanut edes jonkinlaista vastustamista tai edes hiukan negatiivista suhtautumista, mutta heidän mielestään minun pitää ehdottomasti lähteä, kun on tilaisuus. Nice! Eli kun vanhempien suhtautuminen ei olekaan “hidaste”, olen tällä hetkellä 95 %:sti lähdössä Ausseihin! Nyt pitää alkaa tutkimaan vielä tarkemmin lentoja ja toivottavasti saan varattua ne ensi viikon aikana! Aika epärealistinen fiilis!

En tiedä miksi ajattelin, että perheeni olisi ehkä vähän ajatusta vastaan… Olenhan kuitenkin piakkoin jo 22, minulla on hyvä opiskelupaikka (eli tietävät minun tulevan joka tapauksessa takaisin jossain vaiheessa) ja olen jo aika nuorena ollut kielikursseilla ja vaihdossakin. Ehkä tämä fiilis oli jäänne siitä, että sain joskus tapella aika paljon päästäkseni kielikurssille… :D

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Breaks

 image 
En muuten tiedä mitä tulen tekemään taas syksyllä ilman lounastaukoja, joihin tällä kuuluu shoppailua, katkarapusalaattia ja aurinkoa... Näillä tauoilla saa hyvin tasapainotettua työpäivää ja unohdettua edes vähäksi aikaa kaiken kiireen, joka toimiston sisällä vallitsee. Loving it!

Mitään kovin fiksua sanottavaa ei enää tässä vaiheessa päivää ole; olisihan minun ehkä pitänyt edes aavistaa, ettei ole kovin helppoa olla ensin koko päivä töissä ja juosta sieltä suoraan luennolle ja tulla takaisin kotiin 14 tuntia siitä kuin on aamulla lähtenyt. Noh, jälkikäteen kiitos seisoo edessä, kunhan jaksaa kahlata nämä päivät vielä läpi! :)

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Ballerina



Kieltämättä alan huomaamaan keskustassa työskentelemisen huonot puolet. Lähes jokaisella lounastauolla tulee vähintään käveltyä Stockan läpi ja alkaa mietityttämään, että jäisin varmasti paljon enemmän voitolle tästä kesästä, jos olisin töissä jossain in the middle of nowhere.

Tänään tieni kulki suoraan Dinskoon, sillä tietyt kengät ovat kummitelleet mielessäni jo jonkin aikaa... Nyt ne oli pakko käydä hakemassa kotiin! Vietin aika kauan pohtien pinkkien ja näiden neon-violettien ballerinojen välillä... Tulin lopulta siihen tulokseen, että nämä violetit säilyvät paremman näköisinä pidempään, koska väri on kuitenkin tummempi. Nyt kuitenkin alkoi tekemään järjettömästi mieli myös niitä pinkkejä ballerinoja! On hyvä kysymys, että mitä tekisin kaksilla neonvärisillä baltsuilla - varsinkin kun niitä ei taideta ihan lukea työpaikkani dresscoden mukaisiksi. Mutta minulla on myös hyvä vastaus tähän; ajatuksissa nimittäin siintää Australia, hiekkarannat, aurinko, kesä... ja neonväriset ballerinat sopivat tähän kuvaan mielettömän hyvin!

Nyt vielä pitäisi jaksaa uusien ballerinojen voimin LUENTO. Tiedän, on kesäkuu ja pitää mennä LUENNOLLE. How lame is that?! Seuraavina päivinä tuleekin kaikki energiat tarpeeseen, kun työpäivän jälkeen pitää rynnätä luennolle ja yrittää vielä oppia siellä jotain...

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Ns. ongelma



Olen paininut nyt tämän Australia-"ongelman" (tai no, ongelma ja ongelma...) kanssa ja ahdistus on noussut megapotenssiin. Juttu kun on vähän niin kuin siinä, että minun pitäisi NYT päättää, että perunko osallistumiseni ainejärjestön matkalle. Vaihtoehdothan ovat käytännössä; en peru -> ei Ausseja (tai lyhyempi aika, ei nimittäin mikään halpa ainejärjestömatka tiedossa...) tai perun -> Ausseihin / ei välttämättä mihinkään koko loppuvuonna.

Nyt yritän sitten arpoa mikä on pienempi paha! Käytännössä nimittäin tuon matkan peruminen tarkoittaa suoraan matemaattisella tasolla kaksi viikkoa pidempää aikaa Australiassa. Valinta Australiaan lähdöstä olisi heti selvä, jos saisin matkaseuraa edes vähäksi aikaa. Tiedän, että monet lähtevät yksin, mutta tällä hetkellä olisi kivempi jakaa kaikki jonkun toisen kanssa - eihän sitä koko ajan ole pakko mennä käsi kädessä kuitenkaan. Joten; anyone interested...? :)

Time of your Life - Green Day

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Järki vs. Sydän

image

Australia-haaveeni oli jo vähän aikaa kuopattu hetkeksi. Arjen realiteetit tulivat nimittäin vastaan a.k.a valmistuminen nopeammin. Tajusin, että jättämällä Australian väliin valmistuisin nopeammin ja tällä hetkellä olen niin rakastunut kesätyöpaikkaani ja siitä syystä nopea valmistuminen ja opiskelija-statuksesta eroon pääseminen houkuttelevat - paljonkin.

Samalla fiksuuden ääni sanoo päässä, että miksen hakisi aussilandiaan vaihtoon? No, niinpä. Miksen? No siksi koska aussilandiaan ei ole helppoa päästä vaihtoon ja koska joutuisin odottamaan sitä vielä vähintään vuoden. Ja en ole ehkä maailman kärsivällisin ihminen (oh really?). Sekä miksei olisi hyvä idea mennä Ausseihin nyt ja mennä sitten vaihtoonkin sinne, jos down under innostaa enemmänkin?

Joka tapauksessa, tuuliviiri kun olen, olen jokseenkin ahdistunut. Nyt pitäisi nimittäin alkaa päättämään, että vietänkö joulun täällä vai maapallon toisella puolella. Ärsyttää, että suurin “esteeni” (nopea valmistuminen) on tällä hetkellä minulle aika mielettömän tärkeä. En saa tällä hetkellä mieleeni enää sitä mind-set:ia, jonka mukaan ei ole mitään merkitystä valmistunko puoli vuotta aikaisemmin vai myöhemmin. Ei yhtään mitään!

Tällä pienellä breakilla voisin saada elämääni uuden kokemuksen, jolle ei ehkä myöhemmin ole enää aikaa. Elämä voisi muuttua. Ainakin luultavammin oppisin itsestäni jotain – yksin, toisella puolella maapalloa.
Ehkä yhtenä “pelkona” on, että tällaisena tuuliviirinä voisin hyvinkin nopeasti unohtaa mitä oikeasti haluan (haha ja mitäköhän se sitten on?) ja rakastua aussimaahan ja päättää jäädä sinne. Minut tuntevien mielestä tämä on hyvinkin todennäköinen uhka ja kieltämättä itsellänikin on pieni pelko siitä, että jos lähden, voin helposti rakastua maahan ja ihmisiin ja heittää legal careerini roskikseen ja alkaa elämään yksinkertaisemmin tarjoilijana. No joo. Vakavasti puhuen, niin ei tapahtuisi. Oma järkevyyden osani ei sallisi sitä, koska olen aina enemmän seurannut järkeäni kuin sydäntäni. Sitten vaan vietettäisiin heartbrokenina loppuvuosi Suomessa ja ikävöitäisiin Ausseihin. Fiksu päätös? –> Älä lähde. Vielä fiksumpi päätös? -> Lähde ja live your life.

Nyt sopivastikin taustalla soi If today was your last day by Nickelback. Ja kaikki tuntuukin selvältä taas – ainakin sekunnin.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Frankly, back again.



Woow... Mitä muutakaan voi sanoa? Edellisestä tekstistä on kulunut kaksi kuukautta! Tuolloin alkoi olemaan niin tenttistressiä ja stressiä vähän kaikesta muustakin... Ei enää liikkunut ajatukset minkään mielenkiintoisen jutun ympärillä ja kirjoittamisesta ei tullut yhtään mitään. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa pitää taukoa - ei ainakaan noin pitkää -, mutta toisin kävi ja huono omatunto kolkutteli välillä; enhän halunnut tämän blogin päättyvän tiensä päähän vielä.

Sain viimein niskastani taas kiinni ja muutettua blogia hiukan. Nyt odotankin jo suurella innolla usein postaamista, sillä kaikenlaisia juttuja pyörii mielessä! Toivottavasti edes osa jo varsin suurestakin vanhasta lukijamäärästä edelleen löytää tänne näinkin pitkän non-existencen jälkeen!

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Pian se on ohi…

On se kiva, kun on eka kirjoittanut pitkän sepustuksen ja tietokone päättääkin sammuttaa itsensä – onhan se välillä tallentaminen ihan yliarvostettua… ;)

image

Pääsiäinen on mennyt käytännössä siinä, että olen yrittänyt olla luova ja vääntänyt valmennuskurssia varten kaikenlaisia luku- ja vastaustekniikkaesitelmiä. Toivottavasti paikalle tulijat kokevat ne hyödyllisiksi! Kunnon valmennuskurssifiilikseen pääsi kuuntelemalla samaa musiikkia kuin omana hakukeväänä tuli pääsiassa iPodista valittua.

Joku kyseli jonkin aikaa sitten, että miten oppia muistamaan vaikeat kohdat. No, pääasiahan on että ymmärtää asian. Joskus kuitenkin kirjoittajien ajatukset ovat vähän liiankin korkealentoisia ja ei-tästä-universumista, niin tällaiset kohdat kannattaa vaan opetella ulkoa, jos kokee, että niitä tulisi johonkin väliin työntämään vastauksessa. Jos vaikea pitkä kohta on diipadaapaa, niin sitten suosittelisin keskittymään ensin tärkeämpiin asioihin. :) Eli summa summarum; jos voi itse kuvitella tehtävän, johon kirjoittaisi saman kohdan, niin opettele ulkoa. Asioita on helppo oppia ulkoa hajottamalla ne osiin ja esim. piirtämällä niihin liittyviä kuvia kirjan marginaaliin. Samoin tässä kannattaa hyödyntää muistikortteja ja vaan toistaa, toistaa ja toistaa sitä kohtaa.

Toivottavasti kaikilla on lukemiset käynnistyneet hyvin! Itse olin vähän aikaa sitten puhumassa hakemisesta tämän kevään pyrkijöille ja jännään jo heidänkin puolesta, aika hullua! Edelleenkin annan mielelläni kaikenlaisia vinkkejä pääsykokeeseen liittyen tai vaan motivointiapua! :)

Ja pääsiäisen kunniaksi tarjolla muutama Spotify-kutsu, jos joku ei vieläkään ole päässyt tutustumaan tähän miten-pärjäsin-aikaisemmin-ilman-ohjelmaan!

lauantai 27. maaliskuuta 2010

A month to go…

 image

Vaatekaapin siivous? Todella hyvä idea, mutta miksi se jää aina kesken ja lopulta puolet vaatteista on lattialla? Tajusin juuri, että menen käymään enää kerran Helsingissä ennen bye-bye-Vaasa-for-the-summer-hetkeä ja että vähitellen pitäisi alkaa miettimään tavaroiden roudausta etelärannikolle.

Päädyinpä sitten pakkailemaan joitain vaatteita jo – oli tosin aika randomia koko touhu, sillä yhtäkkiä tuli mielettömät “en mä tätä voi vielä pakata, saatan käyttää sitä vielä kuukauden aikana, vaikken ookaan käyttänyt sitä vuoteen”-fiilikset ja todellakin pakotan itseäni käyttämään vielä niitä vaatteita, jotka em. kamppailun jälkeen päätin jättää vielä hetkeksi tänne.

Hassua miten aika menee. Kuukausi ja viimeinen tentti on ohi, on vappu ja alkaa työt. Kaikki muuttuu jälleen ja uusi sopeutuminen alkaa. Kesä tuntuu jotenkin tauolta kaikesta – jään innoissani odottamaan mitä ensi syksy tuo ja parhaimmaissa tapauksessa siihen kuuluu mm. vegemite sandwiches, long greyhound bus journeys, Goonin juominen…

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Oz

image 
Viime aikoina on ollut fiilis, että kaipaan taukoa jossain kaukana täältä. Siinä samassa tuli mieleen joskus ollut pitkäaikainen haave, jonka toteuttamiselle ei tällä hetkellä ole edes mitään major estettä. Aiheutinpa sitten äidilleni kasan harmaita hiuksia ja ilmoitin aloittaneeni suunnittelemaan backpacking-matkaa Australiaan!

Tällä hetkellä ajatuksena olisi lähteä itärannikolle joskus marraskuussa ja tulla takaisin viimeistään maaliskuussa – matkan pituus on tällä hetkellä todella auki ja tuskin selviääkään lopullisesti ennen kuin on ollut maassa jonkin aikaa. Joka tapauksessa tuolla time framella pystyisin hyvin lähtemään sekoittamatta opiskelujanikaan oikeastaan yhtään.

Yksin näillä näkymin lähden, innokkaita kanssabackpackereita otetaan kyllä ilolla mukaan! Epäilenpä, että yksin matkustamisessa on omat etunsa – tutustuu varmasti paremmin muihin ja voi tehdä mitä haluaa. Haittapuolenahan on tietysti tosin se, että vaikeuksista selviää aina paremmin toisen kanssa. Nyt siis vaan säästämään ja valloittamaan Australiaa kanssani! ;)

En tiedä mitä etsin tältä matkalta – jokin tarve minulla sille kyllä on, mutten ole onnistunut tunnistamaan sitä. Suurimpana tekijänä varmaan on, että haluan vähän etäisyyttä ja nähdä asiat perspektiivistä ja ehkä oppia samalla ymmärtämään itseäni paremmin. Viime aikoina on tuntunut nimittäin siltä, että olen joskus itsekin yllättynyt tunteistani tai ajatuksistani – elämä tuntuu niin hektiseltä välillä ja ei taida olla tarpeeksi aikaa vaan olla ja keskittyä sisäiseen hyvinvointiinsa sekä siihen, mitä oikeasti haluaa/ajattelee.

Jos olet joskus ollut reppumatkailemassa varsinkin yksin, niin otan todella mielelläni kokemuksia vastaan!

Just another by Pete Yorn

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Back

"I often wonder whether men and women really suit each other. Perhaps they should live next door and just visit now and then." - Katharine Hepburn

image

Risteily meni todella hyvin ja tällä hetkellä elämä tuntuu aika tylsältä. Kaikenlaista ehti nimittäin tapahtua parissa päivässä – mielettömiä tyyppejä, outoja keskusteluja sekä ehkä mielenkiintoisinta; minulle tarjottiin töitä laivalle Etelä-Ranskassa! :D

En ole vaihtamassa kuivaa asianajotoimistoa laivaan, vaikka se kuinka houkuttelisikin kaikilla mahdollisilla tasoilla. Ehkä suurin houkutus siinä liittyy juuri siihen, että saisi tauon kaikesta – aivan uudenlaisen kokemuksen ja tapaisi hyvinkin erilaisia ihmisiä. Ehkä joskus tulee mieleen, että asiat olisivat järjestyneet toisinkin ja päällimmäisenä ajatuksena tulee olemaan, että miksen tarttunut tilaisuuteen. Tällä hetkellä vaan järki vie voiton – kukaan kavereistani ei ole saanut kesäksi alan töitä ja minä satuin saamaan – en todellakaan voisi tässä vaiheessa unohtaa koko career planiani ja lähteäkin viettämään täysin toisenlaisen kesän. Aika tylsää, mutta sitä vanheneminen taitaa ollakin.

Oli mielettömän kivaa myös pitkästä aikaa puhua riikinruotsia ja kuunnella sitä. Enpä tiedä, mielestäni riikinruotsi vaan on ehkä seksikkäin kieli… :D Tuli siis pidettyä pitkiä keskusteluja ja nukuttua kumpanakin yönä korkeintaan kaksi tuntia. Surrealistista. Ja nyt mielessä on, että pitäisikö lähteä kesän aikana käymään yhden keskustelukaverin luona Tukholmassa…

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Stockholm, baby!

image
Pari päivää hyvän ystävän kanssa hengailua, shoppailua sekä hauskanpitoa. Juuri mitä tällä hetkellä tarvitsenkin!

Uusimmat Ray-Banit on pakattu, sillä lahden toisella puolella toivottavasti paistaa aurinko ja sitä on jo odotettu kauan, että vihdoin pääsisin käyttämään näitä aurinkolaseja oikeassa auringonpaisteessa eikä vain siinä aamuauringossa. ;)

Aamun aikataulusuunnitelmaa sekoitti se, että huomasin ottaneeni väärän kamerani muistikortin omasta kotoani mukaan ja tietenkin toiseen kameraan menee SD- ja toiseen XD-kortti eli piti vielä aamulla käydä ostamassa uusi kortti. Tavarat on kuitenkin melkein pakattu ja kohta pitää lähteä tuonne vesisateeseen (eli ihan turha miettiäkään hiusten mitenkään laittamista)! Palataan maanantaina!

Storstads kvinnor faller ner och dör by Raymond & Maria

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Hey, Robbie…

En ole oikeastaan ikinä ollut mikään Robbie Williams-fani, mutta uusimman albumin muutamaa kappaletta tuli kuunneltua todella paljon viime tenttiin lukiessa. Täydellistä lukemismusiikkia minulle ja kieltämättä tänäänkin on tullut yritettyä pakata huomisen tavaroita samaa musiikkia kuunnellen!



En mitenkään tajua, että päivä on jo ohi. Olen yrittänyt koko päivän miettiä mitä vaatteita huomenna mukaan ja koska en enää ole kotonani, niin valikoimakin on tullut todella rajallinen. Silti siihen on saanut käytettyä tunteja ja kohta pitäisi vielä avata vähäksi aikaa immateriaalioikeuden kirja, vaikka tällä hetkellä kaikki tavarat ovat vielä laukun ulkopuolella eli pakko ottaa itsestään niskasta kiinni ja alkaa tekemään asialle jotain… Huomiseen!

Close to insanity

image

Woaah.. viimeiset päivät ovat menneet ohi hetkessä ja sen takia en ole yksinkertaisesti ehtinyt istua tietokoneen ääreen. Koko kiireputki alkoi vähän ennen tenttiä, kun huomattiin taas, että on pakko alkaa lukemaan todella intensiivisesti, ettei koko lähes kuukauden valmistautuminen kosahda viimeisiin päiviin. Seurauksena tästä oli tämän postauksen otsikon mukainen fiilis, mutta ihan hyvähän se on, silloin tietää tehneensä kaikkensa, kun ajatuksissa ei enää liiku mikään muu.
No, tentti meni ihan kivasti, mutta toiveajattelua, että elämä helpottaisi sitten. Ei todellakaan. Tentin jälkeen piti mennä kopioimaan seuraavan tentin kirja ja tässä pieni opetus kaikille; katsokaa aina, että teillä on oikea painos! 600 sivun jälkeen aloimme ihmettelemään, että miten muka tenttialue alkaisi kesken aukeaman? No ei se alakaan, vaan fiksuina olimme ottaneet väärän painoksen ja koko juttu alkoi uudestaan.
Viikko jatkui sitsien järjestämisellä ja nyt olen vihdoinkin selvinnyt sitseistä ja suurimmat univelatkin on nukuttu, niin on mahdollisuus olla pari minuuttia ihan paikallaan. Ei siinä sinänsä mitään, pidän hektisestä elämästä, mutta kun sitä jatkui yli viikko ja se oli täysin edestakaisin juoksemista koko ajan, niin alkoi kaipamaan aikaa rentoutua kunnolla.
Rentoutuminen jatkuu nyt pyykin pesemisellä, sillä huomenna Tukholmaan ja pitäisi taas olla kaikki voimat kerättynä! Palailen illalla vielä blogin pariin! :)

Ja muuten, mikä ihme juttu tämä nyt on... Blogi oli taas suljettu (eli postauksien tekeminen LiveWriterilta ei onnistu eikä siitä tule mitään ilmoitusta) ja tällä kertaa en saanut edes sähköpostia asiasta.. Eli muutama postaus on jäänyt puuttumaan sen takia, etten ole tiennyt blogin olleen suljettuna jälleen... Nyt taitaakin olla hyvä aikaa alkaa miettimään palvelimen vaihtoa.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Youniverse

Eksyin tänään Youniversen sivuille kaverin lähettämän linkin kautta. Kyseessä on siis sivusto, jossa voi tehdä erilaisia “persoonallisuustestejä” klikkaamalla itsellä sopivin kuva. Tämän jälkeen saa itsestään jonkinlaisen arvion ja voi verrata omia vastauksiaan muiden käyttäjien vastauksiin ja myös löytää tällä tavoin samanlaisia ihmisiä. :) Kiva idea ehdottomasti, mutta olen itse niin Facebook-addiktoitunut, että tenttiin lukeminen kärsisi aika megalomaanisesti, jos addiktoituisin vielä toisellekin sivustolle…

image
image
image

Kuvat: youniverse.com

Bodies by Robbie Williams

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Happily confused

image

Kiitos Blogger siitä, että poistit lukituksen ja päätit, ettei blogini olekaan spammausblogi.

Kävin sitten tänään muutamalla aikaisemmin mainitun lukiotutun kanssa. Oli todella kivaa jutella hänen kanssaan! Tuntuu jotenkin hassulta, että olemme kuitenkin tienneet toisemme niin monta vuotta ja nähneet yläaste-/lukioaikoina lähes päivittäin ohimennen, mutta nyt ensimmäistä kertaa kunnolla jutelleet! Tulee kuitenkin välttämättä mieleen se, että on aika surullista miten monen vastaavan ihmisen ohi tulee kulkeneeksi.

En pahemmin pidä tästä kappaleesta, mutta tällä hetkellä sen sanat tuntuvat tiivistän kaikki tämän hetken fiilikseni:

…en kadu ketään niistä, jotka syliini suljin. Heitä sentään rakastin.
Itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin ja joita väistelin.”
- Lintu

… en tosin vieläkään tiedä oliko tässä kyseessä vain vanhan tutun tapaaminen vai jotain muuta. Hän haluaa tavata uudestaan ja sinänsä olen jo todella iloinen siitä, että jos saan hänestä edes uuden hyvän ystävän. Harvoin tuntuu tapaavan yhtä kivoja ja fiksuja ihmisiä sekä pidän siitä, miten hän saa minut hämilleen katsekontaktillaan, sillä moni ei siihen pysty.. ;)

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Something pretty… and a problem.


 HUOM! Blogger on leimannut blogini ns. roskapostiblogiksi (syitä voisi olla esim. automaattinen leimaus esim. nonsense languagen, suomen, takia tai joku on ilmiantanut blogin) eli tällä hetkellä uusien postauksien lähettäminen on kielletty. Ongelman pitäisi ratketa viimeistään parin päivän sisällä. Fiilis? Vituttaa.





Tänään eräs yläasteelta ja lukiosta tuttu poika ah-niin-rakkaassa Facebookissa ja niin-mielettömän-hyvin-toimivassa-chatissa kysyi haluaisinko lähteä kahville. Emme ole nähneet lukion jälkeen eli noin kolmeen vuoteen ja tuskin ikinä puhuneetkaan kahdestaan ainakaan useampaa lausetta. Ehdottomasti kiva yllätys kuitenkin, on kiva tutustua “uudestaan” vanhoihin tuttuihin!

image

Samalla tuli kyllä täysin flashback lukioaikoihin. Olin nimittäin ensimmäisen vuoden aikana semisti ihastunut tähän ihmiseen, mutta sitten seurustelin lopun lukioajan toisen kanssa. Usein kuitenkin jälkeenpäinkin on tullut fiilis, että olisi kiva olla hänen kaveri, koska tuntuu ihmisenä niin tasapainoiselta ja kivalta – ja no, itse en ehkä ole tasapainoinen persoona eli sellaisia ystäviä kaipaan.. :)
Ehdottomasti mielenkiinnolla odottelen, mutta mieleen hiipii myös semisti ajatus, että onko tämä nyt viaton kahvi/olut/whatever vai mikä? Nimittäin viimeksi, kun minut pyydettiin kahville ja siihen oli sinänsä “syykin”, niin se oli kyllä jotain ihan muuta kuin kahvittelu -  tajusin yhtäkkiä olevani treffeillä!

Muilla vastaavia kokemuksia? Kun tutustuukin paremmin ihmisiin, jotka on ollut tuttuja jo useita vuosia?

torstai 4. maaliskuuta 2010

Happy

Sydänkohtaus oli lähellä tänään, kun ne eilen haluamani tenttitulokset tulivatkin yhtäkkiä nettiin. Olin saanut tentistä tiedekunnan toiseksi parhaat pisteet ja olin ollut aika täysin varma, etten pääsisi läpi koko tenttiä… Yllätys oli suuri, mutta samalla ihmetyttää, että jos en lukenut koko yhtä tehtävää käsittelevää kohtaa kirjasta, niin miten voi saada kahdeksan pistettä oikeustapauksesta, johon keksii itse vastauksen? On kyllä jo useasti mietityttänyt oikiksen arvostelukriteerit – usein ollut fiilis, että tentti on mennyt huonosti, mutta lopputulos on ollut jotain ihan muuta, vaikka on ollut selvää, että vastaukset eivät ole olleet täysin oikein. Sen saa siitä tosin, kun pisterajojen erotkin on aika minimaalisia.

No, en valita, todellakaan. Kevät helpottui paljonkin, kun ei tarvitsekaan mennä uusimaan/korottamaan! Happy!

Sifonkimekko…

Olen vakuuttunut siitä, että kesästä tulee lämmin ja siihen tulee omalta osaltani kuulumaan mekkoja, hameita ja korkkareita (tosin nyt tietenkin tulee bad karma ja koko kesä sataa ;)!
Noin kuukausi sitten kirjoittelin eräästä H&M:n sifonkimekosta, joka jäi siitä asti kummittelemaan mieleeni. Kummittelun taso oli niinkin suurta, että tänään klikkailin kyseisen mekon sekä mustan tavallisen hameen ostoskoriini ja haaveilen jo lämpimistä kesäpäivistä, kyseisen mekon pitämisestä ja korkkareista. Tätä ruusuista kuvaa hiukan rikkoo juristien ja paperikasojen orjana olo (ei kun siis assisteeraminen, almost forgot, my bad), mutta tämä mekko piristää niitäkin hetkiä!
image


Nyt vaan sormet ristiin, että niitä lämpöisiä kesäpäiviä on tulossa, sillä sifonkimekko ei oikein näytä snygeltä (voi luoja, uusi merkki siitä, että elän liian suomi-ruotsi-sekamelskassa) villasukkien kanssa!

Kuvat: H&M
Related Posts with Thumbnails