lauantai 6. maaliskuuta 2010

Something pretty… and a problem.


 HUOM! Blogger on leimannut blogini ns. roskapostiblogiksi (syitä voisi olla esim. automaattinen leimaus esim. nonsense languagen, suomen, takia tai joku on ilmiantanut blogin) eli tällä hetkellä uusien postauksien lähettäminen on kielletty. Ongelman pitäisi ratketa viimeistään parin päivän sisällä. Fiilis? Vituttaa.





Tänään eräs yläasteelta ja lukiosta tuttu poika ah-niin-rakkaassa Facebookissa ja niin-mielettömän-hyvin-toimivassa-chatissa kysyi haluaisinko lähteä kahville. Emme ole nähneet lukion jälkeen eli noin kolmeen vuoteen ja tuskin ikinä puhuneetkaan kahdestaan ainakaan useampaa lausetta. Ehdottomasti kiva yllätys kuitenkin, on kiva tutustua “uudestaan” vanhoihin tuttuihin!

image

Samalla tuli kyllä täysin flashback lukioaikoihin. Olin nimittäin ensimmäisen vuoden aikana semisti ihastunut tähän ihmiseen, mutta sitten seurustelin lopun lukioajan toisen kanssa. Usein kuitenkin jälkeenpäinkin on tullut fiilis, että olisi kiva olla hänen kaveri, koska tuntuu ihmisenä niin tasapainoiselta ja kivalta – ja no, itse en ehkä ole tasapainoinen persoona eli sellaisia ystäviä kaipaan.. :)
Ehdottomasti mielenkiinnolla odottelen, mutta mieleen hiipii myös semisti ajatus, että onko tämä nyt viaton kahvi/olut/whatever vai mikä? Nimittäin viimeksi, kun minut pyydettiin kahville ja siihen oli sinänsä “syykin”, niin se oli kyllä jotain ihan muuta kuin kahvittelu -  tajusin yhtäkkiä olevani treffeillä!

Muilla vastaavia kokemuksia? Kun tutustuukin paremmin ihmisiin, jotka on ollut tuttuja jo useita vuosia?

torstai 4. maaliskuuta 2010

Happy

Sydänkohtaus oli lähellä tänään, kun ne eilen haluamani tenttitulokset tulivatkin yhtäkkiä nettiin. Olin saanut tentistä tiedekunnan toiseksi parhaat pisteet ja olin ollut aika täysin varma, etten pääsisi läpi koko tenttiä… Yllätys oli suuri, mutta samalla ihmetyttää, että jos en lukenut koko yhtä tehtävää käsittelevää kohtaa kirjasta, niin miten voi saada kahdeksan pistettä oikeustapauksesta, johon keksii itse vastauksen? On kyllä jo useasti mietityttänyt oikiksen arvostelukriteerit – usein ollut fiilis, että tentti on mennyt huonosti, mutta lopputulos on ollut jotain ihan muuta, vaikka on ollut selvää, että vastaukset eivät ole olleet täysin oikein. Sen saa siitä tosin, kun pisterajojen erotkin on aika minimaalisia.

No, en valita, todellakaan. Kevät helpottui paljonkin, kun ei tarvitsekaan mennä uusimaan/korottamaan! Happy!

Sifonkimekko…

Olen vakuuttunut siitä, että kesästä tulee lämmin ja siihen tulee omalta osaltani kuulumaan mekkoja, hameita ja korkkareita (tosin nyt tietenkin tulee bad karma ja koko kesä sataa ;)!
Noin kuukausi sitten kirjoittelin eräästä H&M:n sifonkimekosta, joka jäi siitä asti kummittelemaan mieleeni. Kummittelun taso oli niinkin suurta, että tänään klikkailin kyseisen mekon sekä mustan tavallisen hameen ostoskoriini ja haaveilen jo lämpimistä kesäpäivistä, kyseisen mekon pitämisestä ja korkkareista. Tätä ruusuista kuvaa hiukan rikkoo juristien ja paperikasojen orjana olo (ei kun siis assisteeraminen, almost forgot, my bad), mutta tämä mekko piristää niitäkin hetkiä!
image


Nyt vaan sormet ristiin, että niitä lämpöisiä kesäpäiviä on tulossa, sillä sifonkimekko ei oikein näytä snygeltä (voi luoja, uusi merkki siitä, että elän liian suomi-ruotsi-sekamelskassa) villasukkien kanssa!

Kuvat: H&M

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Värikäs syy-yhteys

image 
Päivä on kulutettu kirjastossa miettien kavereiden kanssa niinkin laadukkaita ja korkealentoisia asioita, kuten miksei JellyBelly-karkkeja myydä Suomessa? Siis niitä ihan aitoja, joita on 22 eri makua pienessä pussissa? Jos myydään, olisi tässä maassa yhtäkkiä monta paljon iloisempaa luotto-oikeuden lukijaa, jotka ottaisivat pussit mukaan tenttiin, jossa iloisen värikkäät JellyBellyt päätyisivät kierimään lattialla. Kunnon kausaalinen syy-yhteys.

Lisäksi on tullut painettua CTRL+R-yhdistelmää puolet päivästä. Nimimerkillä, eka fiilis; tentti meni hyvin. Toka fiilis; hmmm… Kolmas fiilis; EIII.. n. fiilis: *yritetään laskea itse kuinka monta pistettä on saanut mistäkin tehtävästä* ja seurauksena –> MUN PISTEET EI RIITÄ LÄPIPÄÄSYYN! n+1. fiilis; päivittäkää nyt sitä hemmetin sivua, me kärsitään, ei ole kivaa pantata tenttituloksia! Kärsivällisyys on hyve, jonka jaossa en ole jaksanut olla.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Not only one but two pairs of Ray-Bans…

image 
Mihin tenttiin lukemiseni meni eilen? Siihen, että vastaanotin multimediaviestejä Berliinissä olevalta isältäni ja kuvissa on Ray-Banin eri aurinkolaseja. Tarkoituksena siis, että valitsen kivoimmat ja sitten ne matkaavat tänne lumen keskelle! Pienten kuvien perusteella ei ollut mitenkään helppoa päättää tällaista valintaa, mutta hintaerona Stockmanniin oli lähes 30 € eli pienellä arvauksella kannatti mennä.

image 
Halusin aviator-tyylisiä laseja ja meiltä löytyikin ne noin 20 vuotta sitten muodissa olleet, mutta ihan se perinteinen muoto näytti vähän hassulta kasvoillani. Vanhojen Ray-Banien läpikäymisestä oli tosin hyötyä, sillä löysin toiset kivat aurinkolasit, mutta aviatorit jäivät kaivelemaan mieleen, mutta sekin asia on nyt korjattu! Tosin tällä hetkellä sää kyllä on jotain aivan muuta kuin mihin aurinkolasit yhdistää… Tulisipa kesä ja aurinkoiset ilmat pian!

image 

Have you ever seen the rain by Creedence Clearwater Revival

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Simple diary

You have now a simple diary in royal blue. This could mean that you a) like Porto Ercole b) are a thinker c) dislike muffins. I hope you find a true friend, a great place or some wisdom through this book. That would make me happy.” – Phillip Keel

image

Sain lahjaksi Keel’sin Simple Diaryn ja se onkin juuri oikeanlainen päiväkirja minulle! En ikinä ole oikein saanut aikaiseksi kirjoittaa minkäänlaista päiväkirjaa, mutta Keel’s kysyy joka sivulla eri kysymyksiä, joita voi sitten täytellä fiiliksen mukaan! Mielestäni tämä on oikein hyvä lahjaidea!

image 
Olen muutenkin ihan täpinöissäni, reilun parin viikon päästä Tukholmaan parhaan ystäväni kanssa! Suunnitelmissa on vähän shoppailua, todella paljon “cathinc up” (kun asuu suurimman osan kuukaudesta kaukana ja vaikka puhuukin paljon puhelimessa, niin silti toisen elämästä tietäminen kärsii) ja myös kahvittelua Tukholman vanhan kaupungin kahviloissa… Ihanuutta! Olen harkinnut useasti sitä, että menisin vaihtoon Tukholmaan, koska rakastan kaupunkia, mutta sinne vaihtoon menemistä vastaan puhuvat liian monet seikat, sillä kaikki valittavat huonosta asuntotilanteesta ja asumisen kalleudesta. Kielen puolesta ei olisi mitään ongelmaa, kun jo nyt lähes kaikki luennot on ruotsiksi… Hmm.. ehkäpä tätä pitäisi sittenkin harkita uudelleen – asutaan vaikka sitten jossain ghetossa… :)

Better in time by Leona Lewis

Related Posts with Thumbnails