A short story about two lives

Nyt ehkä tulee vähän ei-niin-kovin tämän blogin tyylistä tekstiä, sillä tämä menee tällä kertaa aika syvälle. Tämän piti tulla jo eilen, mutta eilen tuli pieni breakdown, kun tajusin, että olen hävittänyt opiskelijakorttini ja olin juuri ostanut opiskelijalipun. No, kortti on hävinnyt, tuplahinta maksettu ja uusi kortti tilattu. Tänään päivä mennyt aika kokonaan huomisen tenttimateriaalin läpikäynnissä. Yllättävää, miten tehokkaaksi tulee tentin lähestyessä, ei enää ole ongelma eikä mikään käydä läpi tuhat sivua päivässä. Opettelun tasosta en tosin uskalla sanoa mitään ja tällä hetkellä erikoisinta on se, että yleensä olen aika tenttistressaaja, mutta tällä hetkellä en ole yhtään jännittynyt whatsover tentistäni.

Mutta joo, takaisin eilisen postaukseen liittyvään juttuun!

Olen ollut vähän kuumeinen viime päivinä ja useana päivänä eräs menneisyydestä tuttu henkilö on pyörinyt mielessä lakkaamatta. En tiedä edes miksi, emme olleet puhuneet pitkään aikaan ja hän yritti soittaa viimeksi ennen joulua, mutta muistan lähettäneeni hänelle vain viestin, jossa selitin etten ehdi puhumaan juuri nyt. Tälle käytökselle oli omat syynsä ja elämäntilanne oli muutenkin hiukan outo. Anyway, tämä henkilö ja minä siis yritimme joskus seurustella, mutta se kaatui siihen, että hän oli liian työ- ja minä olin liian opiskelukeskeinen sekä asuimme aika kaukana toisistamme. Juttu vaan kariutui hiljalleen ja puhelut vähenivät.

Aina välillä tämän jälkeen hän soitti ja välillä vastasin. Usein hän soitti keskellä yötä, jolloin minulla ei ollut mitään mielenkiintoa vastata, koska ajattelin että hän on humalassa ja tällöin seuraa kelpaa. Minulle selvisi jossain vaiheessa kuitenkin, että hän oli muuttanut joksikin aikaa Yhdysvaltoihin töiden takia. Yllätyin siitä, että ajatus tuntui minusta vaikealta.

Nyt, jonkin ajan jälkeen, olen alkanut miettimään, että tein virheen aikaisemmin. Kaipaan nimittäin kyseistä henkilöä aika paljonkin ja jokaisella kirjastotauolla etsin iPodista tietyn tutun kappaleen. Tällä hetkellä tuntuu, etten enää voi mennä sanomaan hänelle fiiliksistäni, se ei taitaisi olla reilua. Nyt pitäisi kai tyytyä vaan siihen, että pyytää toista ilmoittamaan, kun on Suomessa seuraavan kerran ja pysyä kaverina. Mielessä kuitenkin huutaa ajatus, että haluaisin kertoa hänelle nyt miltä tuntuu! En yhtään tiedä miten hän reagoisi, eikä sillä ehkä väliäkään – en tiedä.

Nyt kuitenkin pakko pakottautua tenttikirjan väliin ja olen aivan fiiliksissä huomisesta tentin jälkeisesti viini-/hengaus-/90s music-illasta ystävien kanssa! Samalla huomenna palaan tentin jälkeen eräällä sisustukseen liittyvällä jutulla ja muutenkin on aikaa sitten panostaa taas kirjoittamiseen aivan eri tavalla! Me happy! (Ja ei edelleenkään sitä tenttipaniikkia näkyvissä, how weird is this…)

Alkuperäiset kuvat klikkaamalla