lauantai 27. helmikuuta 2010

Every day is a DKNY-day

Tänään iltapäivällä alkoi olemaan aika what’s happening next-fiilis. Ensin Havaijilla oleva sukulaiseni soittaa, että on hävittänyt puhelimensa. Hän on saarella vielä useampia viikkoja eli tuli sinänsä ontto fiilis, kun ei pysty ottamaan enää yhteyttä, sillä hän matkustelee ympäriinsä. Mutta joo, alright, puhelin suljettiin. 10 minuuttia tämän jälkeen luen netistä uutisia ja Havaijin tsunamivaroitus aiheutti pienen you gotta be freaking kidding me-hetken. Tottakai heti tuon nähtyä haluaisi ottaa yhteyttä tähän henkilöön, mutta kun se ei ole vaan mahdollista. Great.
No sinänsä hyvä juttu on, että hän soitti pari tuntia myöhemmin yllättävästi uudelleen ja tällöin sai kuulla varoituksesta, josta ei kuulemma ollut tiennyt – double great…

Kaikkea voi tapahtua ja tästä ainakin itse opin, että todellakin pidetään aina yksin matkustaessa toinen puhelin ja sim-kortti mukana, ei ikinä tiedä mitä tapahtuu ja ei ikinä tiedä kuinka kirjaimellisesti life-saving se voi olla.
Mutta päivä alkoi paremmin! Kävin ostoksilla Stockalla ja löysinkin sieltä DKNY:n laukun! Lisäksi ihana myyjä kysyi minulta, että olinko käyttänyt helmikuun kanta-asiakasseteleitä, jotka olin varmaan heittänyt epähuomiossa roskiin. No, tämä myyjä neuvoi, että voisin hyvin käydä asiakaspalvelussa hakemassa uudet setelit ja tämä onnistuikin täysin ongelmitta ja sain 30 € pois hinnasta! Todella hyvää palvelua, moni myyjä tuskin olisi viitsinyt kysellä ja neuvoa näin!

imageimage

Ostin myös on-ihan-pakko-saada-fiiliksen takia Concept K:n kevättakin, joka maksoi aivan liikaa ja jonka ostamisessa eilinen pihi-fiilis oli kyllä täysin kadonnut. Olen kuitenkin todella ihastunut ostokseeni edelleenkin ja odotan jo todella innostuneena, että pääsen käyttämään sitä!



Blasphemy by Robbie Williams

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails